Muistiliiton neuvontakoordinaattori Mailis Heiskasen mukaan yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta yksi asia on varma: mitä aikaisemmin apuvälineisiin tutustutaan, sitä paremmat ovat mahdollisuudet niiden onnistuneeseen käyttöönottoon.
Moni omainen alkaa pohtia turvarannekkeen hankkimista vasta ensimmäisen eksymisen tai kaatumisen jälkeen. Heiskasen mukaan käyttöönottoa ei kuitenkaan kannata lykätä näin pitkälle.
“Kaikissa apuvälineissä käyttöönotto on hyvä tehdä ennakoiden. Kun muistisairaus on todettu, kannattaa jo heti varhaisessa vaiheessa keskustella yhdessä siitä, mitä sairauden eteneminen voi tarkoittaa ja millaisista apuvälineistä voisi myöhemmin olla hyötyä”, hän sanoo.
Ensitietoa sairaudesta saa esimerkiksi hyvivointialueiden, muistiyhdistysten sekä Muistiliiton kautta.
Varhaisessa vaiheessa muistisairas pystyy vielä paremmin opettelemaan uuden laitteen käytön ja ymmärtämään sen tarkoituksen. Näin ne ehtivät muodostua osaksi arkea ennen toimintakyvyn heikkenemistä. Turvarannekkeen käyttöönottoa voi edesauttaa, jos on aiemminkin tottunut käyttämään rannekelloa.
Heiskasen mukaan kiinnostus erilaisia turvateknologioita kohtaan on selvästi kasvanut viime vuosina.
“Diagnoosi saadaan nykyään usein aiempaa aikaisemmin ja tietoa on paremmin saatavilla. Samalla myös halukkuus tutustua erilaisiin apuvälineisiin on lisääntynyt.”
Heiskasen mukaan turvaranneketta harkitessa tärkeintä on avoin keskustelu muistisairaan kanssa.
“Kannattaa kertoa mahdollisimman selkeästi, miksi apuväline olisi merkityksellinen. Esimerkiksi se, että läheinen asuu kaukana ja olisi itse levollisempi, voi olla hyvä lähtökohta keskustelulle”, Heiskanen sanoo.
Jos muistisairas ei halua käyttää ranneketta tai riisuu sen jatkuvasti pois, syytä ei kannata ohittaa.
“Ei koskaan kannata lähteä vänkäämään vastaan, sillä se vie helposti keskustelun umpikujaan. Sen sijaan kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, miksi henkilö kokee apuvälineen käytön hankalaksi.”
Joskus syy voi olla yllättävän arkinen: ranneke saattaa esimerkiksi hiostaa, painaa tai tuntuu vieraalta. Tällöin jo rannekemateriaalin tai -tyypin vaihtaminen voi ratkaista ongelman. Sama ilmiö näkyy muissakin apuvälineissä. Esimerkiksi rollaattorin käyttö voi tuntua vastenmieliseltä, jos säätö on virheellinen.
“Aina kannattaa selvittää juurisyyt ennen kuin tekee johtopäätöksiä siitä, ettei henkilö halua käyttää laitetta.”
Heiskanen neuvoo myös käymään läpi yhdessä, kenelle ranneke hälyttää ja syntyykö sen käyttämisestä kustannuksia. Tämän ymmärtäminen voi madaltaa laitteen käyttöönottoa.
Joskus muistisairas riisuu turvarannekkeen jatkuvasti pois. Joihinkin laitteisiin onkin saatavilla lukitusmekanismeja, jotka estävät rannekkeen riisumisen.
Heiskasen mukaan asiaa pitää tarkastella ennen kaikkea itsemääräämisoikeuden näkökulmasta.
“Pakottaminen tai rannekkeen lukitseminen voi tarkoittaa itsemääräämisoikeuden loukkaamista.”
Lukitun rannekkeen irrotusyritykset esimerkiksi saksia käyttämällä voivat lisäksi johtaa toisenlaisiin vaaratilanteisiin.
Ratkaisua kannattaa aina etsiä ensisijaisesti keskustelun ja käytön helpottamisen kautta, ei rajoittamalla muistisairaan mahdollisuutta päättää omista asioistaan.
“Usein muistisairas törmää siihen, että häntä ei oteta vakavasti tai uskota. Osoita halua kuunnella ja ymmärtää, mitä toinen sanoo, älä tyrmää. Silloin on parempi maaperä jatkaa keskustelua”, Heiskanen sanoo.
Eksyminen on yksi muistisairauden tunnetuimmista turvallisuusriskeistä. Siksi moni omainen pohtii GPS-paikantimen hankkimista.
Heiskasen mukaan paikannus voi lisätä turvallisuutta, mutta siitä kannattaa keskustella jo sairauden alkuvaiheessa.
“Ihmistä ei voi paikantaa ilman hänen suostumustaan. Kun diagnoosi saadaan varhain, voidaan yhdessä keskustella siitä, onko paikantimen käyttö myöhemmin hyväksyttävää.”
Tutkimusten mukaan paikantavat laitteet voivat lisätä sekä muistisairaan että omaisten turvallisuuden tunnetta ja tukea pidempää kotona asumista erityisesti silloin, kun henkilöllä on taipumusta eksyä. Ne eivät kuitenkaan korvaa läheisten huolenpitoa tai muuta tarvittavaa tukea.
Jos paikannus on apuvälineen tärkein ominaisuus, kannattaa silloin valita laite, joka on suunniteltu erityisesti paikantamiseen. Lue lisää paikantamisesta esimerkiksi tästä artikkelista.
Muistisairauden edetessä yksikään yksittäinen apuväline ei enää riitä.
Jos hälytysnappia painetaan jatkuvasti ilman varsinaista hätätilannetta, syynä voi olla turvattomuuden tunne, yksinäisyys tai jokin muu arjen haaste.
“Kannattaa tarkastella koko elämäntilannetta. Onko ravitsemus kunnossa? Käykö joku kaupassa? Onko sosiaalisia kontakteja? Joskus turvattomuuden tunne kertoo siitä, että ihminen tarvitsee muutakin tukea kuin teknisen apuvälineen.”
Heiskasen mukaan turvaranneke on parhaimmillaan yksi osa turvallista arkea.
“Koskaan apuväline ei itsessään korvaa ihmistä. Parhaimmillaan se voi kuitenkin antaa monelle ihmiselle vuosia lisää turvallista kotona asumista.”
Lisää käytännön neuvoja kodin turvallisuuden, arjen sujuvuuden ja apuvälineiden käyttöön:
Muistiliiton ohjeet: Asumisen turvallisuus
Terveyskylän Aivotalon opas: Vinkkejä turvalliseen kotona asumiseen muistisairaalle
