Meistä

Kalle Viitasaari, Confientan perustaja


Me Confientalla uskomme, että jokainen ansaitsee elää vapaasti ja turvallisesti, riippumatta kotiin sidotuista turvajärjestelmistä tai julkisten palveluiden saatavuudesta.

Ymmärrämme, millaista on kantaa jatkuvaa huolta ikääntyvän läheisen pärjäämisestä.

Vuosia sitten perustajamme Kallen isoäiti kaatui omassa kodissaan. Kesti yli vuorokauden, ennen kuin häntä alettiin kaivata. Onnettomuudesta selvittiin lopulta säikähdyksellä ja lonkan murtumalla, mutta se jätti syvän jäljen koko perheeseen.

Tapahtuman jälkeen isoäidille päätettiin hankkia turvapuhelin.

Markkinoilla olevista vaihtoehdoista oli kuitenkin vaikeaa löytää sopivaa ratkaisua. Turvapuhelimet olivat kalliita ja niiden käyttöön liittyi monimutkaisesti hinnoiteltuja kuukausimaksuja. Lisäksi ratkaisut sitoivat käyttäjänsä kotiin ja vaativat toimiakseen älypuhelinta tai muita lisälaitteita.

Kävi myös ilmi, ettei Kalle ollut ajatustensa kanssa yksin. Moni muukin kaipasi jotain parempaa: aidosti helppokäyttöistä ja kohtuuhintaista laitetta, joka mahdollistaisi ikäihmiselle turvallisen ja arvokkaan elämän valitsemassaan ympäristössä. Ilman byrokratiaa, jonotusta tai toimintakyvyn arviointeja.

Syntyi Confienta.

Teknologiaa, joka on suunniteltu tukemaan turvallista ja itsenäistä elämää

Olemme vuonna 2011 perustettu turkulainen turvateknologiayritys, jossa työskennellään täydellä sydämellä ikäihmisten ja heidän läheistensä mielenrauhan ja turvallisuudentunteen parantamiseksi.

Väestön ikääntyessä ja hyvinvointialueiden tiukentaessa jatkuvasti kriteereitään yhä useampi hankkii turvaratkaisunsa itse. Luotettavien vaihtoehtojen tarve on suurempi kuin koskaan.

Siksi olemme halunneet kehittää turvarannekkeen, joka aidosti ratkaisee vanhustenhuollon kasvavia haasteita Suomessa ja Pohjoismaissa. Haluamme olla mukana luomassa yhteiskuntaa, jossa ikääntyvät ihmiset voivat asua kotona mahdollisimman pitkään – turvallisuudesta ja hyvinvoinnista tinkimättä. 

Toimintamme aikana olemme toimittaneet turvarannekkeita jo yli 10 000 asiakkaalle. Vuosien varrella kertyneen datan ja tuhansien asiakkaiden kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta olemme oppineet ymmärtämään, mitä turvarannekkeilta todella odotetaan.

Uuden aikakauden alku

Syksyllä 2025 toimme myyntiin uuden Turvaranneke 3S:n, joka on vuosikymmenen tuotekehityksen, suunnittelun, laadun ja asiantuntemuksen taidonnäyte. Turvarannekkeessa on mukana vain tärkeimmiksi ja hyödyllisimmiksi koetut ominaisuudet, jotta sen käyttö olisi mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista. 

Turvaranneke 3S on suunniteltu tukemaan itsenäistä elämää aina siihen saakka, kunnes tarvitaan enemmän tukitoimia tai kotona asuminen ei ole enää vaihtoehto.

Arvomme

Luotettavuus

Luotettavuus on toimintamme perusta. Turvaranneke 3S on vuosien tuotekehityksen ja syvän asiakastuntemuksen tulos. Emme ole tehneet kompromisseja – keskityimme siihen, mikä aidosti tärkeää. Laitteemme toimii luotettavasti silloin, kun sitä todella tarvitaan.

Välittäminen

 Välittäminen näkyy kaikessa tekemisessämme. Työskentelemme täydellä sydämellä ikäihmisten ja heidän läheistensä mielenrauhan parantamiseksi. Haluamme olla mukana luomassa yhteiskuntaa, jossa ikääntyvät ihmiset voivat asua kotona mahdollisimman pitkään – turvallisuudesta tinkimättä.

Elämänkokemuksen kunnioittaminen

Elämänkokemuksen kunnioittaminen ohjaa niin tuotekehitystämme kuin asiakasviestintäämmekin. Ikääntyminen ei tarkoita itsenäisyydestä luopumista – eikä turvarannekkeen käyttö leimautumista avuntarvitsijaksi.

Kotimaisuus

Turvaranneke 3S on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kotimaisuus tarkoittaa meille paitsi suomalaisten asiakkaiden ymmärtämistä, myös laatua, vastuullisuutta ja kotimaisen työn tukemista. Tuotteellamme on Avainlippu- ja Design from Finland -sertifikaatit.