Turkulaisessa Confientassa on työskennelty ikääntyneille suunnattujen turvarannekkeiden parissa jo pitkään.
Ensin yritys toi maailmalta maahan kuluttajien käyttöön tarkoitettuja turvarannekkeita, mutta kysynnän kasvaessa syntyi ajatus kokonaan oman laitteen suunnittelusta. Vuonna 2019 julkaistiin ensimmäinen Confientan turvaranneke. Tämän jälkeen kehitystyö on jatkunut, ja vuoden 2025 lopulla näki päivänvalon markkinoiden ensimmäinen täysin Suomessa suunniteltu ja valmistettu turvaranneke.
Vuosien saatossa Confientan turvarannekkeita on toimitettu tuhansille asiakkaille. Samalla on kertynyt paljon kokemusta ja ymmärrystä siitä, millaisissa tilanteissa turvaranneketta oikeasti käytetään ja mitä asiakkaat todella odottavat turvarannekkeen toiminnalta.
Confientan perustaja ja tuotekehityksestä vastaava Kalle Viitasaari (kuvassa) on kuunnellut näitä kokemuksia läheltä.
– Kun on puhunut matkan varrella tuhansien asiakkaiden kanssa, huomaa samojen kysymysten toistuvan. Asiakkaillemme on tärkeintä tietää, onko turvaranneketta helppo käyttää, kauanko akku kestää ja mitä sen käyttö maksaa, hän luettelee.
Näiden keskusteluiden pohjalta sai alkunsa myös nykyisen Turvaranneke 3S:n kehitystyö.
– Me emme lähteneet tekemään älykelloa. Me teimme turvarannekkeen, Viitasaari kiteyttää.
Turvaranneke, joka on… vain turvaranneke
Turvaranneke 3S:ssä on mukana vain yksi keskeinen toiminto: hälytyspainike, jota painamalla saa yhteyden läheisiin.
– Hädän hetkellä ei voi alkaa selaamaan valikkoja tai etsimään oikeaa toimintoa laitteesta. Pitää olla yksi selkeä nappi, jota painetaan. Jos osaa painaa ovikelloa, osaa käyttää tätä, Viitasaari vertaa.
Viitasaaren mukaan yksinkertaisuuden painottaminen liittyy myös siihen, kenelle turvaranneke on suunniteltu.
– Laite on tarkoitettu tilanteeseen, jossa apua pitää saada nopeasti ja varmasti. Silloin laitteen pitää olla mahdollisimman helppo käyttää.
Viitasaari muistuttaa, että moni hyväkuntoinen seniori käyttää mielellään älykelloja tai muita hyvinvointilaitteita.
– Ne ovat hyviä laitteita siihen käyttöön. Tämä turvaranneke on kuitenkin suunniteltu eri tarpeeseen.
Kysyimme Kalle Viitasaarelta seitsemän tiukkaa kysymystä Turvaranneke 3S:n ominaisuuksista. Toivottavasti niistä on apua, kun vertailet eri turvaratkaisujen ja toimintojen välillä.
1. Miksi Turvaranneke 3S:ssä ei ole kelloa?
– Koska tämä ei ole kello, tämä on turvaranneke, Viitasaari toteaa.
Jos seniori haluaa mieluummin yhdistää hälytysominaisuudet rannekelloon, markkinoilta löytyy vaihtoehtoja, joissa on mukana digitaalinen näyttö ja kellotoiminnot.
Viitasaari kuitenkin muistuttaa, että jokainen lisäominaisuus tekee laitteesta helposti hieman monimutkaisemman käyttää. Esimerkiksi hätäpainike saattaa olla sijoitettu kellonäytön tieltä sivuun tai valikon taakse. Samalla kellotoiminnot tuovat väistämättä lisää asetuksia ja muun muassa tarpeen siirtää kellonaikaa.
Turvaranneke 3S:n tuotekehityksessä kellotoimintojen ja digitaalisen näytön pois jättäminen oli myös kestävyysvalinta.
– Näyttö on aina herkempi rikkoutumaan. Kun tehdään laite, jonka pitää toimia arjessa vuodesta toiseen, yksinkertaisuus on usein luotettavin ratkaisu.
2. Miksi rannekkeessa ei ole hyvinvointimittareita kuten askelmittaria tai sykemittausta?
Viitasaaren mukaan turvalaitteessa kaikkein tärkeintä on luotettavuus.
– Jos tällaisessa laitteessa on mukana ominaisuus, jossa on pieninkään riski toimia epäluotettavasti, siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Esimerkiksi sykkeen mittaus voi rannelaitteessa tuoda omaisille enemmän huolta kuin hyötyä.
– Mittaus saattaa katketa hetkeksi esimerkiksi ranteen asennon vuoksi. Jos laite tulkitsee sen väärin, omaiselle voi tulla ilmoitus, että sykettä ei havaita. Siitä syntyy helposti paniikki, vaikka mitään hätää ei olisi, Viitasaari havainnoillistaa.
Lisäksi jokainen lisäominaisuus kuluttaa lisää akkua.
– Laitteeseen olisi mahdollista lisätä paljon kiinnostavia toimintoja, mutta silloin pitää olla valmis lataamaan laitetta samaan tahtiin kuin muita älylaitteita. Turvaranneke 3S:ssä ei ole mukana mitään ylimääräistä. Se on optimoitu tekemään juuri sitä, mihin turvaranneke on tarkoitettu: hälyttämään apua nopeasti ja luotettavasti.

3. Miksi Turvaranneke 3S ei tarjoa mobiilisovellusta läheisen puhelimeen?
Moni turvaratkaisu toimii yhdessä läheisen puhelimeen asennettavan mobiilisovelluksen kanssa. Confientalla päädyttiin toiseen ratkaisuun syystä.
– Kun asiakas aktivoi turvarannekkeen ensimmäisen kerran, asetukset määritellään Confientan verkkosivujen kautta. Sen jälkeen niitä palataan harvoin muuttamaan – vaikka se olisikin mahdollista, Viitasaari kertoo.
Viitasaaren mukaan sovellus ei toisi juuri lisäarvoa, mutta lisäisi helposti monimutkaisuutta.
– Sovelluksissa on paljon liikkuvia osia. Jos yhteys pätkii tai sovellus pyytää salasanaa, jota ei enää muisteta, käyttäjälle tulee helposti tunne että tämä ei toimi.
Lisäksi kaikki eivät ole tottuneita käyttämään sovelluksia.
– Jos turvaranneke olisi sovelluksesta riippuvainen, osa asiakkaistamme kokisi sen heti liian hankalaksi. Me halusimme tehdä ratkaisun, jonka saa käyttöön ilman teknistä säätämistä. Tarvitset vain turvarannekkeen ja puhelinnumerot, joihin hälytys ohjataan, Viitasaari kertoo.
4. Miksi Turvaranneke 3S ei keskity paikantamiseen?
Paikannusominaisuudet ovat viime vuosina nousseet esiin monissa turvalaitteissa. Viitasaaren mukaan niiden toimivuus riippuu kuitenkin monista tekijöistä.
– GPS on hieno teknologia, mutta tämän kokoluokan laitteissa sen luotettavuus ei aina ole täydellinen. Sisätiloissa tai huonolla säällä signaali voi kadota ja paikannus alkaa heitellä.
Silloin seurauksena voi olla virheellisiä hälytyksiä.
– Omainen saa esimerkiksi ilmoituksen, että läheinen on poistunut turva-alueelta, vaikka hän istuisi kotona katsomassa televisiota.
Viitasaaren mukaan tällaiset tilanteet voivat aiheuttaa turhaa huolta.
– Turvalaitteen pitäisi lisätä mielenrauhaa, ei lisätä stressiä. Kannattaa ihan oikeasti miettiä, kuinka tarpeellista turvarannekkeen käyttäjän liikkeitä on seurata. Jos paikannus näyttää kodin tai lähikaupan koordinaatit, mitä hyötyä siitä on?
Viitasaari korostaa, että paikannus on joissakin tilanteissa tarpeellinen, esimerkiksi jos muistisairaalla läheisellä on taipumusta vaelteluun.
– Silloin kannattaa valita laite, jossa GPS on koko tuotteen keskeinen ominaisuus. Turvaranneke 3S on suunniteltu ennen kaikkea nopeaan hälyttämiseen ja yhteyden saamiseen läheisiin.
Jatkuva paikannus kuluttaa lisäksi paljon akkua.
– GPS on yksi eniten akkua kuluttavista ominaisuuksista. Me halusimme kehittää turvarannekkeen, jossa on mahdollisimman pitkä akunkesto, joten emme rakentaneet koko laitetta paikannuksen ympärille.
5. Miksi Turvaranneke 3S:ää ei voi lukita ranteeseen?
Muistisairaille suunnatuissa laitteissa käytetään joskus niin sanottuja lukittavia rannekkeita. Confientan tuotteisiin tällaista ratkaisua ei haluta tarjota.
– Jos ihminen päättää, ettei halua pitää ranneketta, hän keksii kyllä keinon ottaa sen pois, Viitasaari huomauttaa.
Hän kertoo kuulleensa tapauksista, joissa laitetta on yritetty irrottaa ranteesta väkisin esimerkiksi saksilla.
– Siinä voi pahimmillaan sattua vahinkoja. Meidän suunnittelumme lähtökohta on, että rannekkeen pitää olla käyttömukavuudeltaan sellainen, että sitä halutaan pitää. Mutta ketään ei voi pakottaa, hän sanoo.
6. Kauanko Turvaranneke 3S:n akku kestää?
Viitasaari kertoo akun keston olevan yksi eniten kysytyistä asioista.
– Moni asiakkaamme kysyy heti alkuun, että joudutaanko tätä laitetta lataamaan jatkuvasti? Taustalla on tietysti huoli siitä, osaako ja muistaako ikääntynyt käyttäjä ladata laitetta.
Akun keston maksimoimiseksi turvarannekkeesta on karsittu pois kaikki ylimääräiset toiminnot.
– Mitä enemmän laitteessa on jatkuvasti päällä olevia toimintoja, sitä nopeammin akku tyhjenee, Viitasaari kertoo.
Kun laitteessa keskitytään vain tärkeimpään, akku kestää pidempään ja käyttö on huolettomampaa.
Turvaranneke 3S:n akku voi kestää peruskäytössä jopa kolme viikkoa yhdellä latauksella. Akun todellinen kesto vaihtelee kuitenkin käytön mukaan. Kestoon vaikuttavat esimerkiksi hälytysten määrä, puhelujen kesto ja mobiiliverkon laatu.
7. Turvarannekkeesta soitetaan hälytyspuhelut ulospäin, mutta voiko läheinen myös itse soittaa turvarannekkeeseen?
– Lisäominaisuutena tämä on mahdollista, Viitasaari sanoo.
Turvaranneke 3S:ssä voidaan ottaa käyttöön niin kutsutta kahdensuuntainen soittoyhteys. Se tarkoittaa, että myös läheiset voivat soittaa suoraan turvarannekkeen puhelinnumeroon. Perusasetuksilla turvarannekkeesta soitetaan ulospäin, mutta siihen ei voi soittaa.
Ominaisuus haluttiin mukaan erityisesti tilanteisiin, joissa rannekkeen käyttäjä ei enää kykene käyttämään tavallista puhelinta. Tällöin läheinen voi saada yhteyden senioriin suoraan rannekkeen kautta, jossa puhelun voi määritellä avautumaan automaattisesti.
Kahdensuuntainen puhelinyhteys kuluttaa kuitenkin akkua huomattavasti nopeammin, mikä tarkoittaa laitteen lataamista useammin.
– Jos tavoitteena on mahdollisimman pitkä akunkesto hätätilanteita varten, kannattaa harkita, onko ominaisuutta tarpeen pitää jatkuvasti päällä vai voiko tavalliset puhelut hoitaa matkapuhelimella, Viitasaari vinkkaa.