On helteinen kesäpäivä Parkanossa. Pertti, 85, on yksin mökillään ja ajaa nurmikkoa. Kun homma on valmis, hän kumartuu puhdistamaan konetta.
Seuraava muistikuva on vaakatasosta.
”En tiedä pyörryinkö vai mitä. Siellä makasin nurmikolla”, Pertti muistelee.
Puhelin on mukana, joten hän onnistuu soittamaan yleiseen hätänumeroon. Jälkikäteen selviää, että verenpaine oli päässyt laskemaan poikkeuksellisen alas ja pulssi oli katossa. Syyksi epäiltiin nestehukkaa ja kuumuuden aiheuttamaa rasitusta.
Tilanne menee ohi, mutta kokemus jää mieleen. Varsinkin kun terveyshuolia on ollut myöhemminkin.
”Tajusin, että jos jotain oikeasti sattuu ja olen täällä yksin, olisi hyvä saada yhteys johonkuhun nopeasti”, Pertti sanoo.
Helsingissä koko ikänsä asunut Pertti teki uransa valtiolla alkoholin valmistuksen ja käytön valvonnassa. Työ vei ympäri Suomea. Omien laskelmiensa mukaan hän on ajanut autolla neljäkymmentä kertaa maapallon ympäri.
Sitten tuli aika, kun ei voinut enää lähteä.
Pertin vaimo sairasti Parkinsonin tautia. Tauti eteni hitaasti, mutta vuosien mittaan arki muuttui sairauden myötä yhä vaativammaksi.
Kun vaimo sitten seitsemän vuotta sitten bkaatui ja loukkasi jalkansa vakavasti, hän joutui pysyvästi pyörätuoliin. Suurin osa arjen avustamisesta jäi Pertin vastuulle.
”Kaikki nostelut ja siirtymiset jäivät minulle. Kyllähän siinä joutui välillä miettimään omaakin jaksamista”, hän kertoo.
Pariskunnalla ei ole omaa jälkikasvua, joten Pertti huolehti vaimostaan yksin. Intervallijaksot palvelutalossa toivat omaishoitajan arkeen pieniä hengähdystaukoja.
”Vaimolla pelasi järki loppuun asti, mutta motoriikka petti. Hän soitteli pianoa vielä maanantaina, vaikka lähtö tuli torstaina”, Pertti kertoo.
Vaimo menehtyi pari vuotta sitten, 57 avioliittovuoden jälkeen.
”Arki piti opetella sen jälkeen kertaheitolla uudelleen.”
Confientan turvaranneke tuli Pertille tutuksi alun perin vaimon kautta.
”Hankimme sen aika myöhäisessä vaiheessa. Olisi ehkä voinut toimia aikaisemminkin, mutta olimme siihen aikaan lähes aina yhdessä”, Pertti muistelee.
Vaimo ei kuitenkaan koskaan täysin omaksunut laitteen käyttöä. Lopulta turvaranneke siirtyi lähipiirin sisällä toiselle käyttäjälle.
Kun mökillä sattunut tilanne ja myöhemmät terveyshuolet saivat Pertin pohtimaan omaa turvallisuuttaan, hän päätti kokeilla turvaranneketta myös itse.
Confientan turvaranneke ei sisällä hälytyskeskuspalveluita, vaan laitteeseen voidaan yhdistää 1–5 omavalintaista puhelinnumeroa, joihin hälytys lähtee kiertävässä järjestyksessä.
Pertin turvaranneke hälyttää häntä vuoden nuoremmalle veljelle – eli broidille, kuten Pertti häntä kutsuu.
”Menimme molemmat naimisiin samana vuonna, ja jäimme molemmat leskeksi samana vuonna.”
Veli asuu melko lähellä, mutta se ei ole turvarannekkeen tärkein idea.
”Ei hänen tarvitse itse tulla paikalle. Tärkeintä on, että saan napinpainalluksella yhteyden broidiin, joka voi tarvittaessa hälyttää lisää apua.”
Pertti on jo jonkin aikaa yrittänyt saada myös veljensä hankkimaan itselleen turvarannekkeen. Se päivä koittaa pian, sillä Pertti on päättänyt antaa laitteen syntymäpäivälahjaksi.
”Pistän sen kauniiseen lahjapakettiin. Se on meidän veljesten juttu, että pidetään toisistamme huolta”, hän paljastaa.
Pertti kuvailee itseään ihmiseksi, joka on aina pyrkinyt pärjäämään omillaan. Siksi hän ymmärtää hyvin, miksi moni ikätoveri suhtautuu turvalaitteisiin aluksi epäillen.
”Moni ajattelee, että kyllä minä pärjään. Niin minäkin olen ajatellut.”
Hänen mielestään turvarannekkeessa ei kuitenkaan ole kyse avuttomuudesta vaan ennakoinnista.
”Ei tämä tarkoita sitä, ettei pärjäisi. Tämä on sitä varten, jos jotakin yllättävää tapahtuu.”
Hän suosittelee ranneketta erityisesti yksin asuville senioreille ja hänen kaltaisilleen mökkeilijöille.
”Jos kaupungilla kaatuu, ei voi tietää, tuleeko kukaan nykyään auttamaan. Mutta jos postilaatikolle mennessä kaatuu haja-asutusalueella, siitä ei mene ketään ohi koko päivänä”, hän pohtii.
Tänäkin kesänä Pertti suuntaa taas mökilleen tavalliseen tapaansa. Turvarannekkeen ansioista yhteys veljeen löytyy tarvittaessa nopeasti.
”Ei sitä koskaan tiedä, milloin apua tarvitsee.”
