Hyvinvointialueen myöntämä turvapuhelin on monelle ikäihmiselle ja hänen läheiselleen tärkeä turvaverkko. Moni puhuu yhä turvarannekkeen hakemisesta kunnalta, mutta vuodesta 2023 alkaen palvelun on myöntänyt hyvinvointialue. Palvelun saaminen ei ole automaattista, vaan se edellyttää palvelutarpeen arviointia ja alueen myöntämisperusteiden täyttymistä. Prosessi voi olla hitaampi ja byrokraattisempi kuin moni olettaa, ja siihen liittyy sudenkuoppia, jotka voivat yllättää hakijan.
Turvarannekkeen voi saada käyttöön kolmella tavalla:
Hyvinvointialueen turvapalvelu: Hyvinvointialue myöntää turvapalvelun ikäihmiselle palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
Yksityinen hoivapalvelu tai turva-auttajapalvelu: Ikäihmiselle hankitaan yksityinen palvelu, johon kuuluvat turvaranneke ja lisäksi hälytyskeskuspalvelut.
Itse hankittu turvaranneke: Lähipiiri hankkii turvarannekkeen ja huolehtii päivystämisestä itse.
Tässä artikkelissa käydään läpi erityisesti ensimmäinen reitti ja sen yleisimmät sudenkuopat sekä se, milloin kaksi muuta reittiä voivat olla parempi vaihtoehto.
Hyvinvointialueen kautta saatava turvalaite on tyypillisesti palvelukokonaisuus, ei pelkkä laite. Yleisin malli on kotiin asennettava turvapuhelin, johon kuuluu keskusyksikkö ja ranteessa tai kaulassa pidettävä hälytysnappi. Napin painallus ei soita suoraan omaiselle, vaan avaa puheyhteyden päivystävään turvakeskukseen.
Päivystäjä selvittää tilanteen ja avun tarpeen keskusyksikön kaiuttimen ja mikrofonin kautta. Jos kyseessä on selkeä hätätilanne, hän hälyttää paikalle ensihoidon. Pienemmissä ongelmissa, kuten kaatumisessa ilman loukkaantumista, paikalle lähetetään alueesta riippuen esimerkiksi kotihoidon tai erillisen turva-auttajapalvelun työntekijä. Auttamiskäynneistä voidaan periä erillinen maksu.
Keskeisintä on ymmärtää laitteen toimintasäde: perinteinen turvapuhelin toimii vain kotona. Se ei tarjoa turvaa kauppamatkalla, kävelyllä tai mökillä.
Turvapuhelin on sosiaalihuollon palvelu, jonka myöntämisperusteista kukin hyvinvointialue päättää itse. Perusteet vaihtelevat alueittain, mutta palvelun saaminen ei perustu pelkkään ikään, vaan arvioon henkilön toimintakyvystä, terveydentilasta ja arjessa selviytymisestä.
Hakuprosessi etenee yleensä näin:
Yhteydenotto: Omainen tai ikäihminen itse ottaa yhteyttä oman hyvinvointialueen ikääntyneiden asiakasohjaukseen tai neuvontaan. Palvelun nimi vaihtelee alueittain.
Palvelutarpeen arviointi: Sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilainen arvioi palvelutarpeen yhdessä hakijan kanssa, usein kotikäynnillä. Arvioinnissa käydään läpi muun muassa toimintakyky, terveydentila, kaatumiset ja arjessa selviytyminen.
Päätös: Arvioinnin pohjalta tehdään kirjallinen päätös palvelusta ja sen maksusta. Kielteiseen päätökseen voi hakea muutosta päätöksen mukana tulevien ohjeiden mukaisesti.
Palvelusta peritään asiakasmaksu, jonka suuruudesta päättää hyvinvointialue. Tarkat myöntämisperusteet, hakuohjeet ja hinnat kannattaa aina tarkistaa oman hyvinvointialueen verkkosivuilta tai asiakasohjauksesta, sillä ne vaihtelevat alueittain.
Monet perheet kohtaavat hakuprosessissa yllätyksiä, jotka johtuvat vääristä ennakkokäsityksistä. Kokemusten perusteella yleisimmät kompastuskivet ovat seuraavat.
Yksi yleisimmistä syistä kielteiseen päätökseen on se, että hakijan toimintakyky arvioidaan riittäväksi. Hyvinvointialueen turvapuhelin on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, joiden toimintakyky tai terveydentila on heikentynyt, esimerkiksi toistuvan kaatuilun tai sairauden vuoksi. Pelkkä omaisten huoli tai halu varautua ennakkoon ei yleensä riitä myöntämisperusteeksi. Tämä voi tuntua omaisista turhauttavalta, jos huoli läheisen pärjäämisestä on aito.
Toinen merkittävä rajoite on laitteen toiminta-alue. Vaikka puhekielessä käytetään usein termiä "turvaranneke", hyvinvointialueen laite on yleensä vain hälytysnappi, joka kommunikoi kodin keskusyksikön kanssa. Se toimii vain kotona. Jos ikäihminen on vielä aktiivinen, käy kaupassa, tapaa ystäviä tai viettää aikaa mökillä, perinteinen turvapuhelin ei kulje mukana.
Turvapuhelimen saaminen ei ole nopea ratkaisu äkilliseen huoleen. Palvelutarpeen arviointiin voi olla jonoa, ja päätöksen saaminen ja laitteen asennus voivat viedä aikaa. Jos turvaa tarvitaan heti, hyvinvointialueen prosessi ei välttämättä ole nopein reitti.
Hyvinvointialueen turvapuhelimen hälytys ohjautuu aina päivystävään turvakeskukseen. Tämä on hyvä asia hätätilanteissa, mutta kaikki tilanteet eivät ole hätätilanteita. Joskus ikäihminen kaipaisi vain apua lattialta ylös, lääkkeen ottamisessa tai tuntisi olonsa yksinäiseksi. Näissä tilanteissa suora yhteys omaan lapseen tai naapuriin voisi olla luontevampi ja nopeampi apu. Turvakeskuksen kautta kulkeva ketju voi tuntua raskaalta ja viralliselta pienemmissä murheissa.
Jos hyvinvointialueen palvelun kriteerit eivät täyty tai sen rajoitukset eivät sovi omaan elämäntilanteeseen, vaihtoehtoja on kaksi. Yksityiseltä hoivapalvelu- tai turva-auttajapalveluyritykseltä voi ostaa palvelun, johon kuuluvat turvaranneke ja hälytyskeskuspalvelut. Se sopii, kun hälytyksiin halutaan ammattilaisen vastaavan. Toinen vaihtoehto on hankkia turvaranneke itse, jolloin lähipiiri vastaa hälytyksiin. Itse hankittava ranneke voi olla hyvä vaihtoehto erityisesti neljässä tilanteessa.
Haluat turvaa ennakoiden. Itse hankittavan rannekkeen saa käyttöön heti, ilman toimintakyvyn arviointeja tai diagnooseja. Se on hyvä valinta, kun halutaan varautua tulevaan ja lisätä turvallisuutta jo silloin, kun pärjääminen on vielä hyvää. Esimerkiksi muistisairauden varhaisessa vaiheessa hankittu laite ehtii tulla tutuksi osaksi arkea.
Elämä ei rajoitu kodin seiniin. Nykyaikaiset turvarannekkeet, kuten kotimainen Turvaranneke 3S, toimivat oman SIM-kortin ja matkapuhelinverkon avulla. Ne kulkevat mukana kaikkialle – puutarhaan, lenkkipolulle ja mökkirantaan.
Hälytykset halutaan omalle lähipiirille. Monissa itse hankittavissa laitteissa hälytyksen vastaanottajat voi valita itse. Hälytys voi soittaa suoraan esimerkiksi lapselle, lapsenlapselle tai naapurille. Rannekkeessa on myös mikrofoni ja kaiutin, joten sen kautta voi puhua aivan kuin puhelimella. Tämä tekee avunpyynnöstä henkilökohtaisempaa ja madaltaa kynnystä painaa nappia pienemmissäkin asioissa.
Kaipaat helppoutta ja nopeutta. Kun turvarannekkeen ostaa itse, välttyy byrokratialta. Laitteen voi tilata verkosta kotiin, ja sen voi aktivoida ja ottaa käyttöön nopeasti toimituksen jälkeen. Sopimukset ovat yleensä toistaiseksi voimassa olevia, ja kulut ovat selkeät: laitteen hinta ja kiinteä kuukausimaksu.
Valinta näiden vaihtoehtojen välillä riippuu täysin käyttäjän tarpeista ja elämäntilanteesta.
Hyvinvointialueen turvapuhelinpalvelu:
Kenelle sopii? Ensisijaisesti henkilölle, jonka toimintakyky on jo heikentynyt ja joka viettää suurimman osan ajastaan kotona.
Miten toimii? Hälytys päivystävään turvakeskukseen, joka arvioi tilanteen ja lähettää apua.
Vahvuudet: Selkeä prosessi hätätilanteissa, ammattilaisten apu vuorokauden ympäri.
Heikkoudet: Toimii yleensä vain kotona, saaminen edellyttää myöntämisperusteiden täyttymistä, ei suoraa yhteyttä omaisiin.
Yksityinen hoivapalvelu tai turva-auttajapalvelu:
Kenelle sopii? Ikäihmiselle, jonka läheiset asuvat kaukana tai eivät voi sitoutua päivystämiseen.
Miten toimii? Palveluun kuuluvat turvaranneke ja hälytyskeskuspalvelut. Hälytyskeskus arvioi tilanteen ja lähettää tarvittaessa turva-auttajan.
Vahvuudet: Ammattilainen vastaa hälytyksiin, eikä palvelun saaminen edellytä palvelutarpeen arviointia.
Heikkoudet: Kustannukset maksetaan kokonaan itse.
Itse hankittava turvaranneke:
Kenelle sopii? Aktiiviselle ikäihmiselle, joka liikkuu kodin ulkopuolella, sekä ennakointia ja mielenrauhaa hakevalle omaiselle.
Miten toimii? Hälytys ja puheyhteys suoraan ennalta valituille läheisille. Toimii kaikkialla matkapuhelinverkon alueella.
Vahvuudet: Vapaus liikkua, suora puheyhteys läheisiin, nopea ja helppo hankinta ilman kriteerejä.
Heikkoudet: Kustannukset (laitteen ostohinta ja kuukausimaksu) maksetaan kokonaan itse. Avun järjestäminen on läheisten vastuulla.
Valinta hyvinvointialueen palvelun, yksityisen palvelun ja itse hankitun laitteen välillä ei ole paremmuuskysymys. Tärkeintä on kartoittaa läheisen todellinen arki ja tarpeet: missä hän liikkuu, millaista tukea hän kaipaa ja kuka on valmis auttamaan. Kun nämä asiat ovat selvillä, on helpompi päättää, mikä polku palvelee hänen turvallisuuttaan parhaiten.
